Aluevaalien vaiettu osa
Hyvinvointialueiden toiminnoista puhuttaessa keskustelu menee useimmiten lääkärikäyntiin tai vanhusten hoitoon liittyväksi, mutta toimintoja on paljon muitakin. Me kolme ehdokasta haluamme, oikeastaan koemme velvollisuudeksemme, nostaa keskusteluun ne ei niin seksikkäät asiat.
Tällä hetkellä noin 20 000 lasta asuu kodin ulkopuolelle sijoitettuna ja tämä taas kertoo siitä pahoinvoinnista, joka perheissä on. Useimmiten nämä sijoitetut lapset ja nuoret ovat itse syyttömiä tilanteeseen. Nykyisin tosin puhutaan jo mielenterveyden ongelmista ja niiden hoidosta, mutta me haluamme nostaa esiin pari seikkaa, joita ehdokkaat suorastaan välttelevät.
Ensiksi nostaisimme keskusteluun päihdeongelmat. Me allekirjoittaneet tiedämme, että päihdeongelmista on mahdollista selviytyä. Tarvitaan vain kunnon palvelut tällekin saralle. Tarvitaan katkohoitoon pääsyä välittömästi, kun henkilö siihen olisi valmis. ei riitä, että aika annetaan huomiselle tai ensi viikolle. Ensi viikolla on jo uudet kujeet ja tahto mahdollisesti unohtunut. Päihdeongelmia hyvin hoidettaessa voidaan myös välttää lasten huostaanottoja.
Toiseksi haluamme nostaa keskusteluun köyhyyden. Perustoimeentulotuki on toki haettavissa Kelan kautta, mutta sitten ne sosiaalitoimen palvelut noin muuten. Missä voi tavata sosiaalityöntekijän, ihan esimerkkinä sitten vaikka Askolan Juornaankylässä asuva tahi sitten Lapinjärvellä asuva. Bussilippuun kun ei oikein rahaa ole, mutta tarvetta tapaamiselle olisi.
Kolmanneksi itse lastensuojelu. Kuinka annetaan hyvää tukea perheille, jottei huostaanottoon asti tarvitse mennä. Kuinka tässä huomioidaan lähipalvelut. Näin laajalla alueella kuin Itä-Uudenmaan hyvinvointialue on, olisi varmaan hyvä, kun resursseja ohjattaisiin ihan kotikäynteihin ja siellä paikan päällä tapahtuviin toimiin.
Rohkeasti keskustelemaan näistäkin asioista!
SDP:n aluevaaliehdokkaat Porvoosta
Marko Piirainen (263)
johtaja, SAK ry
Jaakko Jalonen (235)
perhehoitaja
Mirja Suhonen (268)
sopimusasiantuntija