Osaamista ja kokemusta
Otsikossa mainittuja ominaisuuksia tarvitaan tulevan aluehallinnon valtuutetuilta rutkasti. Päätettäväksi tulevat asiat vaativat muutosjohtajuutta, ei pelkästään siksi että henkilöstö siirtyy uuteen, vaan on rakennettava hallinto. On ymmärrettävä hallintolakia, uutta sotelakia ja tulevien hallintosääntöjen suhdetta niihin.
Organisaatiota rakennettaessa on taattava hyvän hallinnon ja valmistelun eväät. Samalla on muistettava, ettei hallintoa paisuteta tarpeettomasti. Organisaation on oltava joustava ja samalla valmis muuttumaan, mikäli valuvirheitä havaitaan. Valmistelun ja päätöksenteon eriyttäminen on tärkeää; vain näitä perinteitä vaalien saada hyvää ja ripeää päätöksentekoa.
Uusien valtuutettujen on oltava valmiita panostamaan aikaa enemmän kuin kunnanvaltuustoihin, koska odotettavissa on useampia kokouksia, seminaareja, iltakouluja ja jopa päiväsaikaan tapahtuvaa toimintaa. Uuden luomisessa on oltava valmis myös rikkomaan perinteistä ajattelutapaa.
Me kolme SDP:n ehdokasta olemme valmiita antamaan osaamisemme ja kokemuksemme kansalaisten käytettäväksi uudessa aluevaltuustossa.
Marko Piirainen, nro 263
johtaja, SAK ry
Jaakko Jalonen, nro 235
perhehoitaja
Mirja Suhonen, nro 268
sopimusasiantuntija